PENOPE OY:n synty ja alkuvuodet

Kuvan sanoin alkaa yrityksemme arkistoista löytynyt, kahta ensimmäistä toimintavuottamme käsittelevä kirjoituskoneella kirjoitettu dokumentti ”PENOPE OY:n synty ja alkuvuodet.”, jonka on kirjoittanut yksi perustajistamme, Auvo Penttinen vuonna 1977. Tänä vuonna toimintamme vuosirenkaita tulee täyteen 50.

Yksi tavoista juhlistaa juhlavuottamme on kertoa tarinoita vuosien varrelta. Olemme kulkeneet tätä matkaa työtovereidemme, asiakkaidemme ja edustamiemme laitetoimittajien kanssa ehkä juuri siitä samasta syystä, joka perustamiseemme aikanaan johtikin ja joka myös samaan dokumenttiin on kirjattu: ”yritystoiminnan tarkoituksena ei ole vain taloudellisten etujen parantaminen, vaan myös viihtyvyys on oleva etusijalla.”

50 vuodessa maailma ja teknologia on muuttunut paljon. Kirjoituskoneella kirjoitettu toimintakertomus on muuttanut muotoaan internet-sivuksi, vuoden 1973 uutukaisesta telex-laitteesta on siirrytty sähköisiin tilauskanaviin, tuotannonohjaustauluista toiminnanohjausjärjestelmiin, tilikirjasta lähes täysin sähköiseen taloushallintoon ja Penttisen omakotitalon pohjakerroksesta Tupalankadun toimitiloihin.

Yksi asia on kuitenkin muuttumaton. Puu. Pitkällä aikajänteellä, puusta materiaalina toimintamme oikeastaan alkoikin. Puuta kuvastaa myös logomme oranssi kirjain, puunmuotoinen. Puun vuosirenkaista näkee kasvun vaiheet, kuivat tai kosteat kesät, ankarat talvet tai paahteiset kesät.

Samaa lämpöä kuin puu materiaalina toivomme tarinoidemmekin huokuvan, olivat ne sitten kirjaimia, piirroksia, valokuvia tai videoita. 50 vuosirengasta tai oksakiehkuraa; me uskomme, että ajallisesti se on vielä aika vähän yritykselle tai puulle – matkamme on vielä alussa, mutta varmasti jo juhlan arvoinen!

 

    Mitä muistoja sinulla on Penopesta?

    Penope viettää ja juhlistaa 50 -vuotista taivaltaan vuonna 2023. Penopen tarina lähti liikkeelle perustajamme omakotitalon pohjakerroksesta kasvaen yhdeksi maamme isoimmista toimijoista alallamme.

    Jätäthän meille muistelon, tarinan, sattumuksen, ajatuksen Penopesta, penopelaisista tai yhteistyöstämme.

    Julkaisemme parhaat tarinat kotisivuillamme tai somessamme kuluvan vuoden aikana.
    Jätäthän myös yhteystietosi, mikäli sinuun voi olla yhteydessä tarinaan liittyen, kiitos.